top of page

Solisevan lasten yhteisöllinen Ryhmätoiminta osa 2

Teen yhteistyötä Solisevan ja Pelastakaa Lapset ry:n kanssa. Toimin ohjaajana Solisevan Lasten Yhteisöllinen Ryhmätoiminta-viikonlopuissa.  Tästä blogista pääset lukemaan omakohtaisia kokemuksiani kädentaitojen sekä luontotoiminnan ohjaamisesta LYR-viikonlopuilta.

Lisätietoa toiminnasta:

- Pelastakaa Lapset ry:n sivut:Lasten yhteisöllinen ryhmätoiminta


- Soliseva:n blogi:

Toinen  Solisevan Lasten yhteisöllinen ryhmätoiminta-viikonloppumme piti sisällä monenmoista tekemistä.  

Ensimmäisenä iltana lapset kiersivät yksitellen heijastinpolun, jossa mm. Yhdellä rastilla pysähdyttiin kuuntelemaan luonnon ääniä, toisella haisteltiin, kolmannella kokeiltiin uskaltaako sammuttaa lamppunsa ja keskittyä siihen, kuinka nämä aistit tehostuvat, kun ei näe ympärillensä. 

Hiljaisen luonnon keskellä tehdyt harjoitteet ovat aina olleet lasten suosikkeja, etenkin pimeällä tehdyt. Muistoissani on lämpimästi vuosia sitten Vartionjohtajana toimiessani pidetyt retket vartiolaisten kanssa. Pimeällä mentiin usein lipun ryöstöä, jonka jälkee köllähdettiin makuualustojen päälle taivasalle ihailemaan tähtiä ja bongaamaan tähdenlentoja. 

Lauantaina kävelimme läpi Mäyriän luontopolun ja pysähdyimme nuotiolle juomaan pillimehua ja paahtamaan vaahtokarkkeja. 

Matkan varrella tutustuimme lehtikuuseen. Lehtikuusi on pysäyttävä näky monille kellastuessaan, tällöin moni hämmentyy ajatuksesta, että voiko kyseessä olla sittenkään havupuu vaikka se siltä näyttääkin. 

Saimme lauantaina illalla vieraaksemme neljä kaverikoiraa. Koirat olivat todella seurallisia ja osasivat jos jonkinmoisia temppuja. Yksi osasi koira tanssi-liikkeitä, toinen löysi piilotetun lelunsa joka kerta hajujäljen perusteella. 

Edellisellä kerralla keräsimme Mäyriästä maahan pudonneita tammenterhojen hattuja. Tällä kerralla halukkaat pääsivät valmistamaan villasta märkähuovuttamalla pieniä palluroita, jotka liimasimme kiinni tammenterhohattuihin.

Käsityöyrittäjän mieltä lämmittää aina suuresti lasten intoutuminen käsillä tekemiseen. 

Märkähuovuttaminen saa aina lapsiryhmissä aikaan riemun. Kerrankin saa luvan kanssa läträtä vedellä muulloinkin kuin kylvyssä. Villan huopuminen on myös monelle kiinnostava itse prosessinakin. 

Märkähuovuttaminen opetan lapsille aina hieman leikin varjolla. Ensin pestään käsiä saippualla ja pyöritetään kuin taikinasta pullia pyöriteltäisiin. Sitten aiheutetaan villa pallolle järkytys, ensin mennään kuumaan kylpyyn, josta hypätään avanto-uinnille. Ja tätä jatkettaessa villa järkyttyy asiasta niin, että kutistuu kasaan. 

Tuo tarinointi toimii jokaiselle lapsiryhmälle ja välillä aikuisillekin avaamaan villan huopumisprosessia. Lapsiryhmien huopasaippua pajat päätän usein kehottamalla lapsia kertomaan kotona, että nyt on ainakin todistetusti kunnolla pestyt kädet. 

Viikonloppu meni kaikkinensa mukavasti ja tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia viikonloppuja. 



bottom of page