Solisevan lasten yhteisöllinen ryhmätoiminta
Moni minut tuntevista tietääkin, että olen jo vuosia haaveillut kouluttautuvani sosiaalialalle. Alan opintoja olenkin jo hieman suorittanut avoimen ammattikorkeakoulun kautta. Silti vielä eivät ole väylät opintielle auenneet Toivottavasti vielä jonain päivänä tuokin väylä aukeaa.
Koen olevani onnekas saadessani tehdä työtä useampien alalla toimivien tahojen kanssa yhteistyössä. Tässä avaan hieman yhtä yheistyökuviotani Pelastakaa Lapset ry:n ja Soliseva:n kanssa.
Parhaiten näitä lasten yhteisöllinen ryhmätoiminta-viikonloppuja avaa Pelastakaa Lapset ry:n sivut:
Aiheesta luettavissa myös Soliseva:n blogissa:
Soliseva lasten yhteisöllinen ryhmätoiminta on ammatillinen ja tavoitteellinen yksityinen sosiaalipalvelu, jota toteutetaan yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa.
Toiminnan perustana ovat lasten osallisuus, perhekeskeisyys, Green care sekä vuorovaikutus- ja tunnetaitojen harjoittelu luonto- ja eläinavusteisesti.
Ryhmät kokoontuvat kymmenen kuukauden ajan kerran kuukaudessa viikonlopuksi maaseutuympäristöön.
Jokaisessa ryhmässä on 6-8, 7-15 vuotiasta lasta ja kaksi ohjaajaa, joista vähintään toisella on sosiaalialan koulutus.
Toimin edellä mainittujen tahojen kanssa yhteistyössä toimien yhdessä ryhmässä ohjaajana.
Haluan tehdä työtä, jolla on merkitystä. Itselleni merkittävää on tukea lasten, nuorten ja lapsiperheiden vanhempien jaksamista ja monessa projektissani tämä tulee esille. Vaikka näiden viikonloppujen jälkeen olen usein itse melko väsynyt (johtuen herkkäunisuudestani), viikonloput antavat minulle myös paljon.
Luonnonläheisyys ja kädentaidot kulkevat mukanani myös näissä viikonlopuissa.